Osakkeet ja osakkeenomistajat

Osakesarjat

Pohjolan osakkeet jakautuvat A- ja K-sarjan osakkeisiin.

A-sarjan osakkeet (POH1S) ovat yleisölle tarkoitettuja, NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä noteerattuja osakkeita. A-sarjan osake on ollut listattuna NASDAQ OMX Helsingin pörssin Large Cap -listalla vuodesta 1989. A-sarjan osakkeet oikeuttavat, mikäli osinkoa jaetaan, vuotuiseen osinkoon, joka on osakkeelta vähintään kolme senttiä K-sarjan osakkeelle maksettavaa osinkoa korkeampi. A-sarjan osake tuottaa yhtiökokouksessa yhden äänen.

K-sarjan osakkeet (POHKS) ovat listaamattomia osakkeita, joiden omistus ja siirto on rajoitettu OP-Pohjola-ryhmän keskusyhteisö OP-Pohjola osk:n, osuuspankkien ja osuuspankkiosakeyhtiön välille. K-sarjan osakkeita voidaan muuntaa A-sarjan osakkeiksi omistajan vaatimuksesta. K-sarjan osake tuottaa yhtiökokouksessa viisi ääntä.

Osakepääoma

Pohjola Pankki Oyj:n osakepääoma vuoden 2013 lopussa oli 427 617 463,01 euroa. Osakepääomassa ei ole tapahtunut muutoksia vuoden 2005 jälkeen.

Osakkeiden lukumäärät, äänimäärät ja niissä tapahtuneet muutokset

Vuonna 2013 osakkeiden lukumäärissä ja äänimäärissä tapahtui seuraavat muutokset.

 

Muutokset osakkeiden lukumäärissä 2013


Päivämäärä A-osakkeiden lukumäärä Osuus kaikista osakkeista K-osakkeiden lukumäärä Osuus kaikista osakkeista Osakkeiden lukumäärä yhteensä Muutokset osakkeiden lukumäärissä Syy muutokselle
31.12.2013 252 009 866 78,86 % 67 541 549 21,14 % 319 551 415

14.10.2013* 252 009 866 78,86 % 67 541 549 21,14 % 319 551 415 POH1S +33 880 POHKS -33 880 Osuuspankkien omistamien K-osakkeiden muunto A-osakkeiksi
2.9.2013** 251 975 986 78,85 % 67 575 429 21,15 % 319 551 415 POH1S +33 188
POHKS -33 188
Osuuspankkien omistamien K-osakkeiden muunto A-osakkeiksi
31.12.2012 251 942 798 78,84 % 67 608 617 21,16 % 319 551 415

* Kaupankäynti muunnetuilla A-sarjan osakkeilla alkoi pörssissä 15.10.2013

** Kaupankäynti muunnetuilla A-sarjan osakkeilla alkoi pörssissä 3.9.2013

 


Muutokset osakkeiden äänimäärissä 2013


Päivämäärä Äänimäärä,
A-osakkeet
Osuus kokonais-äänimäärästä Äänimäärä,
K-osakkeet
Osuus kokonais-äänimäärästä Osakkeiden äänimäärä yhteensä Muutokset äänimäärissä Syy muutokselle
31.12.2013 252 009 866 42,73 % 337 707 745 57,27 % 589 717 611

14.10.2013* 252 009 866 42,73 % 337 707 745 57,27 % 589 717 611 POH1S +33 880
POHKS -169 400
Osuuspankkien omistamien K-osakkeiden muunto A-osakkeiksi
2.9.2013** 251 975 986 42,72 % 337 877 145 57,28 % 589 853 131 POH1S +33 188
POHKS -165 940
Osuuspankkien omistamien K-osakkeiden muunto A-osakkeiksi
31.12.2012 251 942 798 42,70 % 338 043 085 57,30 % 589 985 883

* Kaupankäynti muunnetuilla A-sarjan osakkeilla alkoi pörssissä 15.10.2013

** Kaupankäynti muunnetuilla A-sarjan osakkeilla alkoi pörssissä 3.9.2013

 

Kokonaistuotto, kurssikehitys ja markkina-arvo

Pohjolan strategian mukainen sidosryhmälupaus osakkeenomistajille on, että osakkeemme kokonaistuotto on pohjoismaisen pankki- ja vakuutusverrokkiryhmän kärkitasoa. Vuonna 2013 Pohjolan kokonaistuotto ylitti pohjoismaisten pankkiverrokkiensa kokonaistuoton ja ylsi lähes samalle tasolle pohjoismaisten vakuutusverrokkiensa kanssa.

Pohjolan A-osakkeen kurssi katsauskauden viimeisenä kaupankäyntipäivänä 30.12.2013 oli 14,62 euroa (28.12.2012: 11,27 euroa). Vuoden 2013 aikana kurssi oli korkeimmillaan 14,67 euroa (27.12.2013) ja alimmillaan 11,14 euroa (24.6.2013). Pohjolan markkina-arvo oli joulukuun 2013 lopussa 4 672 miljoonaa euroa (3 601).

 


Osakkeen kurssikehitys


Pohjola A (POH1S) 2009 2010 2011 2012 2013
Kurssi vuoden lopussa, e 7,55 8,97 7,51 11,27 14,62
Vuoden ylin kurssi, e 9,31 9,79 10,28 11,42 14,67
Vuoden alin kurssi, e 3,80 6,97 6,47 7,34 11,14
Osakekannan markkina-arvo (A ja K-osakkeet yhteensä)* mrd.e 2,41 2,86 2,40 3,60 4,67

*) Markkina-arvon laskennassa K-osakkeet on arvostettu A-osakkeen kurssilla

Osakkeiden vaihto ja kaupankäyntipaikat

A-osakkeiden euromääräinen osakevaihto vuonna 2013 oli 1 141 miljoonaa euroa (1 133). Kappalemääräinen osakevaihto vuonna 2013 oli 90 miljoonaa osaketta (126).

 

Osakkeiden vaihto (Nasdaq OMX Helsinki)



2009 2010 2011 2012 2013
Osakevaihto, milj. osaketta 175 154 174 126 90
Osakevaihto, milj. euroa 1 160 1 311 1 514 1 133 1 141

 

Vuonna 2013 Pohjolan A-osakkeiden euromääräisestä kaupankäynnistä 63,3 % (72,2) tehtiin Nasdaq OMX:ssä. Kaupankäynnistä 36,7 % (36,2) tapahtui monenkeskisillä markkinapaikoilla (MTF, multilateral trading facility).

 


Osakkeiden markkinapaikat*


Markkinapaikka Osuus euromääräisestä kaupankäynnistä vuonna 2013, %
Nasdaq OMX 63,3
BATS Chi-X CXE (Chi-X) 21,7
Turquoise 8,7
BATS Chi-X BXE (Bats) 5,9
Burgundy 0,3
NYSE Arca 0,0
Frankfurt 0,0
Düsseldorf 0,0

* Lähde: Fidessa Fragmentation Index

 

Osakkeenomistajat

Pohjolan osakkeenomistajien lukumäärä 31.12.2013 oli 32 267 osakkeenomistajaa. Osakkeenomistajista 95,4 % oli yksityishenkilöitä. Hallintarekisteröityjen osakkeiden lukumäärä oli 60,4 miljoonaa osaketta ja se kasvoi 9 miljoonalla osakkeella vuoden 2012 loppuun verrattuna. Hallintarekisteröityjen osakkeiden osuus A-osakkeista oli joulukuun 2013 lopussa 24,0 % (20,4).

Laki osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista edellyttää, että Pohjola Pankki Oyj:n tulee OP-Pohjola-ryhmän keskusrahalaitoksena olla keskusyhteisö OP-Pohjola osk:n tytäryhtiö. OP-Pohjola osk:n osuus kaikista osakkeista oli 37,2 prosenttia ja kaikkien osakkeiden tuottamasta äänimäärästä 61,3 prosenttia vuoden 2013 lopussa.

 

Osakkeenomistajien lukumäärä



31.12.2013 31.12.2012 Muutos (kpl)
Pohjola A (POH1S) 32 260 32 272 -12
Pohjola K (POHKS) 104 109 -5
Yhteensä* 32 267 32 278 -11

* A- ja K-osakkeenomistajien yhteenlaskettu lukumäärä poikkeaa A- ja K-osakkeenomistajien yhteenlasketusta kokonaismäärästä, koska osa K-osakkeiden omistajista omistaa myös A-osakkeita.


10 suurinta osakkeenomistajaa 31.12.2013


31.12.2013 Osuus kaikista osakkeista, % Osuus A-osakkeista, % Osuus äänistä, %
1 OP-Pohjola osk 37,24 23,15 61,31
2 Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 10,00 12,68 5,42
3 Oulun Osuuspankki 1,36 1,10 1,82
4 OP-Eläkekassa 1,08 1,37 0,59
5 Sijoitusrahasto Nordea Fennia 0,78 0,99 0,42
6 OP-Eläkesäätiö 0,73 0,92 0,39
7 Tampereen Seudun Osuuspankki 0,56 0,66 0,37
8 Valtion Eläkerahasto 0,53 0,67 0,29
9 Suur-Savon Osuuspankki 0,47 0,53 0,37
10 Länsi-Suomen Osuuspankki 0,45 0,41 0,51

Hallintarekisteröidyt osakkeet yhteensä 18,90 23,97 10,24

Muut 27,90 33,53 18,27

Yhteensä 100,00 100,00 100,00

 

Tarkemmat tiedot osakeomistuksen jakautumisesta suuruusluokittain ja sektoreittain sekä suurimmat osakkeenomistajat osakkeiden määrällä ja äänimäärällä mitattuna on esitetty Emoyhtiön tilinpäätöksen (FAS) liitetiedoissa.

Hallitus ja konsernin johtoryhmä omistivat vuoden 2013 lopussa yhteensä 177 540 (168 602) A-osaketta, mikä edustaa 0,06 % (0,05) yhtiön koko osakekannasta ja 0,03 % (0,03) äänistä. Hallituksen ja johtoryhmän jäsenten osakeomistukset on esitetty tarkemmin julkaisussa "Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2013".

Liputukset

Vuonna 2013 ei tehty liputusilmoituksia.

Osakassopimukset

OP-Pohjola osk:n ja Keskinäisen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen (Ilmarinen) välillä 5.5.2011 tehdyn sopimuksen mukaan OP-Pohjola osk sitoutuu Pohjolan osakkeenomistajana myötävaikuttamaan siihen, että Pohjolan hallituksen jäseniä valittaessa yksi Ilmarisen nimeämä edustaja valitaan kulloinkin Pohjolan hallitukseen niin kauan kuin Ilmarisen omistus Pohjolassa vastaa olennaisesti 5.5.2011 voimassa ollutta omistuksen määrää (10 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista).


Hallituksen valtuutukset osakeannista ja omien osakkeiden ostosta sekä optio-ohjelmat

Yhtiökokous valtuutti 22.3.2013 hallituksen päättämään yhdestä tai useammasta maksullisesta osakeannista. Osakeannissa annettavien A-sarjan osakkeiden yhteenlaskettu määrä saa olla enintään 24 000 000 kappaletta ja K-sarjan osakkeiden yhteenlaskettu määrä saa olla enintään 6 000 000 kappaletta. Valtuutus sisältää hallitukselle myös oikeuden poiketa osakkeenomistajalle kuuluvasta etuoikeudesta yhtiön osakkeisiin (suunnattu osakeanti), jos tähän on osakeyhtiölain mukainen yhtiön kannalta painava taloudellinen syy. Valtuutusta voidaan tällöin käyttää yrityskauppojen tai muiden yhtiön liiketoimintaan kuuluvien järjestelyjen rahoittamiseksi ja toteuttamiseksi. Valtuutus sisältää hallitukselle oikeuden päättää osakeannin ehdoista ja toimenpiteisiin liittyvistä seikoista. Hallituksella on myös oikeus päättää, kirjataanko merkintähinta kokonaan tai osittain sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon taikka osakepääomaan. Valtuutus on voimassa 22.3.2014 saakka. Hallitus ei ole valtuutuksen nojalla päättänyt osakeannista vuoden 2013 aikana.

Yhtiökokous ei ole tehnyt päätöksiä yhtiön omien osakkeiden ostamisesta. Yhtiökokous ei ole myöskään antanut hallitukselle valtuutuksia päättää omien osakkeiden ostamisesta.

Pohjolalla ei ole voimassa olevia optio-ohjelmia.

Osakekohtaiset tunnusluvut

Osakekohtaisten tunnuslukujen aikasarjat on esitetty Hallituksen toimintakertomuksen luvussa "Taloudellista kehitystä kuvaavat ja osakekohtaiset tunnusluvut".

Osinkopolitiikka ja osingot

Pohjolan strategisena tavoitteena on jakaa osinkona 50 prosenttia tilikauden tuloksesta edellyttäen, että Core Tier 1 -vakavaraisuus säilyy vähintään 10 %:ssa. Pohjola Pankki Oyj:n hallituksen ehdottama osinko vuodelta 2013 on 0,67 euroa (0,46) jokaista A-osaketta ja 0,64 euroa (0,43) jokaista K-osaketta kohden (ks. "Pohjola Pankki Oyj:n hallituksen esitys yhtiön jakokelpoisten varojen käsittelemisestä" tässä toimintakertomuksessa). Tämä vastaa 50 prosentin osingonjakosuhdetta. Vuosina 2009–2013 osinkosuhde on ollut keskimäärin 53 %.

 

Jaetut osingot ja efektiivinen osinkotuotto



2009 2010 2011 2012 2013*
Pohjola A (POH1S), e 0,34 0,40 0,41 0,46 0,67
Pohjola K (POHKS), e 0,31 0,37 0,38 0,43 0,64
Jaettu osinko, milj. e 106,6 125,8 129,0 145,0 212,1
Efektiivinen osinkotuotto, % (Pohjola A) 4,5 4,5 5,5 4,1 4,6

* Hallituksen esitys

 
Jaa tämä sivu
Tallenna tämä sivu aineistopankkiinPoista sivu aineistopankista
Tulosta sivu